Vihdoinkin olen saanut aikaiseksi ottaa kuvia meidän eteisestä ja uudistuneesta julkisivusta. Vanha sisäänkäynti löytyy tästä, hieman on talon ilme muuttunut. Laajennushan tehtiin etupihan terassin päälle ja jakautui kahteen osaan, aamiaishuoneeseen (josta olen kuvia laittanutkin) ja eteiseen. Laajennus ei ollut suuren suuri, vain 15m2, mutta kohensi meidän sisätiloja huomattavasti. Nyt voimme astua kaikkine kuraisine kenkinemme oikeaan eteiseen, mihin tuo moska jää, eikä leviä kodinhoitohuoneen kautta koko taloon. Kodinhoitohuoneellamme olikin aikaisemmin aivan liian monta tehtävää, sillä se on myös saunan pukuhuone. Miten ihmeessä sitä ei rakennusvaiheessa tajunnut, että suoraan ulkoa sisätiloihin, missä kuljetaan ja mitä käytetään ahkerasti, astuminen EI OLE HYVÄ IDEA.
(pst...olen hiljattain saanut uuden kameran ja arvatkaapa onko kuvia kertynyt? Hmm, no on;)
Ulkopuolelta:
Ja sitten sitä eteistä
Pelargoniat nostin sisälle, kun alkoivat mennä ruskeiksi kosteassa ulkoilmassa. Nyt mietiskelenkin, että mihin laittaisin ne talvehtimaan, pitääköhän niiden olla viileässä?
Saa nahdä, jos vaikka uusi kamerani innostaisi taas aktiivisempaan bloggailuun. Uskomattominta on, että kuvat ovat niin hyviä ettei kuvankäsittelyä välttämättä tarvita, efektinkin kun voi valita kameraan valmiiksi ohjelmoiduista ohjelmista. Tähän asti olen vasta tutustunut erilaisiin automaattikuvaus mahdollisuuksiin ja kun hallitsen ne, niin perehdyn lähemmin manuaalikuvaukseen. Manuaalitarkennusta olen käyttänyt ja se on ihan tosi kätevä juttu. Monelle nää asiat on varmasti ihan tuttuja, mutta minulla on ollut kunnollinen järkkäri viimeeksi ennen digiaikaa, joten uuden opettelua ja vanhan uudelleen opettelua piisaa.
Tähän asti viikko on ollut huikean aurinkoinen ja lämmin, vieläkö uskaltaisi toivoa viikon jatkuvan samanlaisena...
t. Titta
10 kommenttia:
Kylläpä ovat pelakuut kasvaneet sitten viimenäkemän! Onko noista joku se minun tuomani ruppana?
Eteinen näyttää ihanalta myös kuvissa! Koska nähdään?
Onpas kaunis eteinen ja muutenkin mielenkiintoiselta näyttää blogisi.
Raikkaita kuvia, varmasti kannattava remontti! Mä olen kiitellyt älyäni(?) :), että ymmärsin suunnitella meidän kotiin sisääntulokuistin, niin kuppasen pieni kuin se onkin. Sen lattia on jatkuvasti hiekan peitossa, mutta onneksi näin on VAIN sen huoneen kohdalla.
Mutta joo, kummasti kivat kuvat innostaa aktiivisempaan bloggailuun. Tai no, aina välillä... Vähän laiskanlaista tahtoo touhu olla nykyään itselläkin.. :)
Voi miten kaunis talo ja tuo eteinen on ihana...
Noora, tuo suurin yksilö jakkaralla on se sinun tuomasi, sillä on ollut hyvät oltavat kesällä terassilla. Ja nii-in milloin nähdään!? Tulen joku päivä katsastamaan teidän projektia.
Marita, kiitos ja tervetuloa toistekin :)
Sari, kyllä se tuntuu luksukselle, kun hiekat ja kurat jäävät eteiseen ja muualla voi nauttia puhtaista lattioista, niin ja olisihan se pitänyt tajuta jo taloa suunniteltaessa.
Kiitos Irmastiina <3
Hieno juttu, että olette saaneet lisää käytännöllisyyttä projektin kautta. Käytännöllisyys on tärkeää kauneutta unohtamatta :)
Meillä kodinhoitohuoneen oven edessä (josta arkikulku) sellainen kurasiepparimatto. Kaunis se ei ole vaikka löysinkin vaaleanruskean, mutta todella tehokkaasti siihen hiekat jäävät. Ostin vielä niin ison, että kengät voivat siinä kuivahtaa ja kuransa tipauttaa.
Hannukka, mukavaa kun pistäydyit. Meillä ei kodarissa tila riittänyt järjestää kunnon sisäänkäyntiä mattoineen päivineen, joten se oli huono ja sotkuinen vaihtoehto. Olisi kiva nähdä taas kuvia teidän upeasta kodista ;)
Hei! Ihanaisia kuvia, niin seesteistä. Saanko udella, mistä ihanainen kaappi ristikko-ovilla on?
Marjuska, kiitos! Kaappi on Lundbergs möbler:in Wilma kaappi ja ainakin Vepsäläinen myy.
kiitos, aivan juu, tosiaan nyt muistankin. Kun vielä Mikkelissä asuttiin, Vepsäläisellä Wilma juttuja ihailinkin :)
Lähetä kommentti